Ryhmä opiskelijoita makaa lattialla ympyrän muodossa, päät yhdessä.

Mitä HUBSia – Growth Hackerit esittelyssä

| Opiskelijakokemus

Tutustu opiskelijatiimimme Annikaan, Victoriaan, Jenniin ja Jussiin, jotka kertovat työskentelystään HUBSilla.

Yhteyshenkilö

Annika Kuusikko

Growth Hacker

Tarinan kirjoitti Annika + muu opiskelijatiimi

HUBSilla työskentelee vakituisen henkilökunnan lisäksi Growth Hackereinakin tunnettu monialainen opiskelijoiden tiimi, jonka tehtäviin kuuluu milloin tapahtumien järjestämistä, sosiaalisen median päivittelyä ja milloin niin sanottujen nakkihommien hoitamista.

Omien mielenkiinnonkohteiden mukainen tehtävänkuvan muokkaaminen on osa tässä tiimissä työskentelemisen ydintä. Tiimissä pääsee vahvistamaan juuri niitä taitoja, jotka tuntuvat itselle mielekkäältä. Tässä postauksessa Growth Hackerit saavat itse kertoa, mitä HUBSilla työskentely oikeasti tarkoittaa.

Mikä on ollut lempiprojektisi kuluneen syksyn aikana?

Annikan kokemukset

Meidän porukan työskentely on todella projektiluontoista. Joskus on menossa useampi pienempi projekti samaan aikaan ja toisinaan taas työstetään kaikki yhtä isompaa projektia. Tän syksyn lemppareihin on kuulunut mm. Syysfesteille osallistuminen! Suunniteltiin, hankittiin ja toteutettiin HUBSille Särkänniemeen teltta, tapahtumaan osallistuneille toimintaa ja palkintoja.

Toinen hyvin erilainen, mutta ihana prokkis on ollut yhteistyön aloittaminen Tampereen ES:än kanssa! Ensi vuodelle on kanssa jo luvassa isompaa projektia, kun osallistutaan heti tammikuussa Tampereen Yrityspäivien teemaviikoille. Tekemistä riittää!

Victorian kokemukset

Rakastan tapahtumia ja niiden järjestämistä, joten osallistuminen Alihankintamessuille ja Annikan mainitsemille Syysfesteille oli lempiprojektini kuluneen syksyn aikana. Syysfestien yhteydessä saimme myös vauhdikkaan työn aloituksen: sai todeta, että vaikka uutena Growth Hackerina jännitti, niin pärjättiin hienosti ja koko muun tiimin apu oli lähellä, yhdessä onnistuimme!

Vaaleahiuksinen nainen, ruskea hattu päässä. Musta seinä taustalla.
Victoria Laaksonen

Syksyn aikana olen myös mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle ja osallistunut HUBS infojen vetämiseen, eli päässyt kertomaan yksikön toiminnasta muutamalle yleisölle, sekä osallistunut suunnitteluun ja fasilitoinut ideointiworkshoppia. Näissä tehtävissä tunnen kehittyneeni aika paljon ja olen iloinen siitä, että uskalsin tehdä sellaistakin, missä en ennen tuntenut olevani lähelläkään paras. Tämä on ollut toimiva ja turvallinen paikka kasvaa.

Millaista on olla Growth Hackereiden tiiminvetäjä?

Jenni Virta

Aloitin ”hakkerina” toukokuussa 2021 ja sain mahdollisuuden siirtyä tiiminvetäjäksi syyskuussa 2021, kun osa tiimistä vaihtui. Halusin haastaa itseäni ja kokeilla millaista pienen tiimin johtaminen on. Olen oppinut matkalla paljon itsestäni johtajana, ja pyrkinyt olemaan vetäjä, joka huolehtii koko tiimin toimivuudesta. Tiimin vetäjän tehtäviin kuuluu viikoittaisten kokouksien valmistelu ja johtaminen, tiedostojen ja Teamsin pitäminen ajantasalla, aikataulujen ja kokonaiskuvan hahmottaminen ja siitä huolehtiminen.

Parasta on tiimi, jonka kanssa on kuitenkin täysin yhdenveroinen. Tiimin vetäjän rooli jää sivuun, kun tapahtumia suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä. Projekteihin vastuut jaetaan aina tapauskohtaisesti ja tehtävät yritetään jakaa mielenkiinnon mukaan. Toisinaan koko projekti/tapahtuma tehdään alusta loppuun yhdessä, toisinaan joku voi olla yksin vastuussa.

Growth Hacker -tiimissä, HUBS ”staffin” eli valmentajien ja muun henkilökunnan rinnalla työskentelyssä parasta on ollut oppia HUBS:n toiminnasta, nähdä mitä muutakin työtä taustalla jatkuvasti tehdään kuin vain ehkä ensimmäisenä opiskelijoille näkyvät kurssit. Olen päässyt verkostoitumaan ja oppimaan monelta eri staffin jäseneltä paljon aina markkinoinnista ja työkaluista erilaisiin tiimirooleihin ja tiimin hyvään dynamiikkaan vaikuttamisesta.

Itseäni olen eniten haastanut ja astunut epämukavuusalueelle jo monta kertaa puhuessani englantia isolle webinaari yleisölle, esiintyessä videolla englanniksi ja puhumallaa HUBS:sta ja yrittäjyydestä englanniksi opiskelijatiimeille. Enkku ei vieläkään ole vahvuuteni, mutta omat ääntämisvirheet eivät enää estä itseäni suostumasta englanninkielisiin tehtäviin.

Millaista työskentely on käytännössä?

Työtä tehdään ennen kaikkea tiimissä, ja siksi ajattelisinkin tiimityötaitojen olevan ehkä tärkein tässä työssä pärjäämisen edellytys. Samaan aikaan työ on itsenäistä siitä näkökulmasta, että yhteisissä tapaamisissa suunnitellaan asioita yhdessä, mutta sen jälkeen työtehtävät jaetaan niin, että kukin edistää sovittuja asioita itsenäisesti tai ainakin pienemmällä porukalla.

Jussi Laurila

Kukin hakkeri voi valita tehtäviä osaamisensa ja kiinnostustensa perusteella, joten toinen saattaa painottaa tehtävissään viestintää ja sosiaalista mediaa, ja toinen keskittyy vetämään opiskelijoille yrittäjyyttä käsitteleviä sessioita. Työviikko koostuu yleensä 1-2 palaverista, viestittelystä eri ihmisille, tapahtuman, somen tai työpajan suunnittelusta ja välillä tapahtuman tai työpajan järjestämisestä.

Olisitko sinä seuraava vahvistus tiimiimme?

Toivottavasti tämä julkaisu auttaa hahmottamaan sitä, mitä HUBSin opiskelijatiimi käytännössä kulisseissa puuhastelee.

Meillä on tällä hetkellä myös rekry auki! Haemme opiskelijatiimiimme uusia jäseniä vuodelle 2022. Viimeinen hakupäivä on perjantaina 3.12.2021, joten toimi N-Y-T!

Tarinat

Kaikki tarinat