Toteutuneita unelmia ja työelämätaitoja
Mitä tapahtuu kun tietotekniikan opiskelija laitetaan HUBSin kurssille pohtimaan omia unelmiaan? Sini Kivioja osallistui Johdatus yrittäjyyteen -opintojaksolle ja sai kimmokkeen lähteä toteuttamaan nuoruudenaikaista unelmaansa.
Yhteyshenkilö
Minttu Ripatti
Jutun kirjoitti Sinin haastattelun pohjalta HUBSin valkku Minttu.
Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva 23-vuotias laborantti Sini Kivioja opiskelee Tampereen yliopistossa tietotekniikkaa toista vuotta. Tekniikka on tuleva uravalinta, mutta taide on kulkenut Sinin mukana harrastusten muodossa lapsesta lähtien.
Viime syksynä Sini osallistui fuksikierrokselle, jossa esiteltiin HUBSin (silloisen Y-kampuksen) opintotarjontaa. Kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan heräsi ja Sini ilmoittautui mukaan opintojaksolle.
”Johdatus Yrittäjyyteen -opintojaksolta sain hyviä neuvoja ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja asiasta.
Sini Kivioja
Oli inspiroivaa kuulla muiden tarinoita!”
Sparrausklinikalta vauhtia projektiin
Sinin pitkäaikainen haave oli ollut oma runokirja. Unelmana oli julkaista runoja itselle ja lähipiirille luettavaksi, mutta konkreettiset stepit unelman toteuttamiseen eivät olleet selvillä. HUBSin Johdatus yrittäjyyteen -kurssin inspiroivat yrittäjätarinat tarttuivat Siniin ja hän sai rohkeutta ja voimaa lähteä toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa.
”Miten lähden toteuttamaan unelmaani” -kysymys sai Sinin varaamaan ajan HUBSin Sparrausklinikalle. Alussa Sinillä ei ollut selviä ajatuksia siitä, mitä hän haluaa tehdä. Sparrausklinikan avulla hän uskalsi ottaa harppauksen kohti omaa runokirjaa. Valmentaja Minttu Ripatin kanssa teemaa käytiin läpi kahden tapaamisen verran. Tapaamisissa pohdittiin muun muassa kirjailijan verkostoa, missä kirja julkaistaan, perustetaanko sitä varten yritys, miten kestävät arvot saadaan mukaan toimintaan ja miten kirjailija itse voimaantuu ja uskoo omaan ideaansa, jotta se toteutuu lähitulevaisuudessa.
”Olin todella innoissani, kun Sini varasi ajan Sparrausklinikalle, sillä hänen pohdintansa olivat jääneet mieleeni Johdatus yrittäjyyteen -opintojakson tehtävistä. Haluamme tuoda Be Good, Do Good -ajattelua mukaan kaikkeen tekemiseen ja idea lähtikin syntymään Sinille tärkeiden asioiden muodossa”, kertoo Minttu.
Sini päätyi lahjoittamaan jokaisesta myydystä kirjasta euron Kissatalo Maukulalle.
”Kannattaa lahjoittaa johonkin sellaiseen, joka on itselle tärkeää. Kissatalo Maukulan väki oli todella innoissaan tästä lahjoistuksesta. Vaikka summa jäisikin pieneksi, se on kuitenkin parempi kuin ei mitään. Aina on mahdollisuus auttaa, jos vaan haluaa.”
Sinin mukaan sparraus oli todella hyödyllistä – oli hyvä että joku oli aidosti läsnä, kuunteli ajatuksia ja antoi neuvoja.
”Suosittelen kaikille, joilla on jonkunlainen idea tai projekti, käyntiä Sparrausklinikalla.”
Sini Kivioja
Yrittäjämäiset taidot taskussa kohti tulevaa
Runokirjaprojekti sai Sinin pohtimaan tulavaisuuden työelämää, ja mitä tuleva työnantaja mahdollisesti ajattelee tekniikan insinöörin taideprojektista. Mielessä pyörii myös mitä kaikkia opintoja tulisi ottaa, jotta saa markkinaedun työelämän kilpailussa. On tärkeää löytää oman työelämän ”product-market-fit”.
Sinin seuraava iso unelma on oman alan työpaikan löytyminen. Runokirjaprojekti on tuonut paljon hyvää, mutta oman alan ”normit” aiheuttavat hieman päänvaivaa. ”Ajatteeko joku, että olen huonompi kun olen julkaissut runokirjan”. Onneksi nämä ajatukset pysähtyivät lähtökuoppiinsa: ”Jos kirjan tekoon tarvittavaa pitkäjänteisyyttä, uuden opettelua ja epämukavuusalueella liikkumisen taitoa ei arvosteta potentiaalisissa työpaikoissa, niin en varmaankaan halua sellaiseen paikkaan töihin.”
Sinin mukaan HUBSin kursseille ja sparraukseen lähteminen on tuonut pelkkää hyvää.” Et menetä mitään vaan luultavasti saat paljon ideoita ja hyviää juttuja. En ole ammattilainen, enkä ole opiskellut kirjallisuutta, mutta uskalsin silti.” Yhdessä päädyimme myös toteamaan, että yrittäjämäisiä taitoja tarvitsevat ihan kaikki, työstä riippumatta.
”Kun vähän pelottaa ja jännittää, se on oikea mindset. Lähde kurssille mukaan ja kokeile ja katso, onko se oma juttu.”
Sini Kivioja
Sinin runokirjan voit tilata täältä: Saippuakuplataloja (bod.fi).
Tervetuloa opiskelemaan!
Aloita näistä
Asiantuntijan henkilöbrändäys
Kehitä henkilökohtaista brändiäsi ja kasvata verkostoasi konkreettisten vinkkien avulla!
- Ilmoittautuminen auki
- Opintopisteet 1
Aloita näistä
Asiantuntijasta yrittäjäksi
Opi sanoittamaan omaa osaamistasi, kykyjäsi ja taitojasi!
- Ilmoittautuminen auki
- Opintopisteet 1
Aloita näistä
Itsensä johtaminen
Haluatko oppia johtamaan itseäsi paremmin? Käytännön vinkkejä saat tällä napakalla verkkokurssilla!
- Ilmoittautuminen auki
- Opintopisteet 1
Tarinat
Yrittäjyydellä kohti inhimillisempää työelämää? Sprint-kumppanimme Kasvussa Oy:n tarina
Miksi Sprint Innovation Festivaliin osallistuminen työelämäkumppanina on tärkeää Kasvussa Oy:lle? Perustaja Noora kertoo ajatuksiaan!
Tiimin kestävyys-osaamisen kasvattaminen osaamismerkkien avulla
Miten HUBS-tiimi voi kehittää kestävyysosaamistaan osaamismerkkien avulla? Lue valmentajamme Sannan reflektio!
Hyppy kiertotalouden maailmaan – kokemukseni Sprint Innovation Festivalista
Opiskelijamme Ibtehaz jakaa nyt kokemuksensa kiertotalouden tutkimisesta ja jakaa parhaat vinkkinsä Sprintiin osallistujille!