
Kestävää tekstiilidesignia
Tiina Inel on suomalainen tekstiilisuunnittelija, jonka kuosit ihastuttavat ympäri Suomen. Kuinka kestävät arvot otetaan huomioon tekstiilisuunnittelussa ja vaatteen tuotantoketjussa, ja kuinka kuosit syntyvät?
Yhteyshenkilö

Minttu Ripatti
Jutun kirjoitti Minttu Ripatti.
Nuorena Tiina Inel unelmoi tekstiilisuunnittelijan ammatista. Kauppaopiston käytyään Tiina opiskeli sosionomiksi ja tradenomiksi. Rakastuminen oli lopulta asia, joka antoi sysäyksen kohti omien unelmien toteuttamista.
Tiinan miehen, Sinain, kanssa Istanbulissa vietetyn vuoden aikana Tiina opetteli piirtämistä ja Suomeen palattuaan haki opiskelemaan tekstiilisuunnittelua.
Kohti yrittäjyyttä
Tiinan tie tekstiilisuunnittelijaksi kulki Wetterhoffin kautta Metropoliaan, josta Tiina valmistui 45-vuotiaana tekstiilisuunnittelijaksi. Oman yrityksen perustamista siivitti neulosten opettaja, Vanjasean Rosa Piironen, jolta Tiina sai konkreettisia vinkkejä ja verkostoa päästä eteenpäin.

Ilman kokemusta alalta ja tässä iässä palkkatyön saaminen ei tuntunut itsestäänselvyydeltä. Lisäksi olin kiinnostunut vastuullisuudesta ja läpinäkyvyydestä, ja yrittäjyys mahdollisti näihin asioihin paneutumisen
Tiina Inel
Kestävän vaatteen tuotantoketju
Tarttuvan kuosit ovat nimensä mukaisesti visuaalisesti tarttuvia, ja merkin vaatteita on nähty mm. Emma-gaalassa. Vaatteen matka materiaalien hankinnasta punaiselle matolle on kuitenkin pitkä, ja se vaatii paljon selvitystyötä, yhteistyökumppaneiden hankintaa, kuosin suunnittelua, kankaan valmistusta ja ompelutyötä, ennen kuin vaate on valmis puettavaksi.
Puuvilla hankitaan mahdollisimman tarkan selvitystyön jälkeen Intiasta tuottajilta, jotka eivät käytä lapsityövoimaa ja maksavat kunnon palkan työntekijöilleen. Langat tulevat Keski-Euroopasta Otolta ja Shölleriltä, sillä langan värjäykseen on kulutettu mahdollisimman vähän vettä. Neulokset, joita tilataan 400 metriä kerralla, neulotaan Orivedellä tai Kutomo Holopaisessa, ja vaate ommellaan Fashion Patterns ompelimossa Espoossa.

Kuva: Tiina Taivainen
Puuvillan valmistukseen kuluu vettä – olisi hienoa, jos Suomessa olisi joku materiaali, jota voisi käyttää vaatteiden raaka-aineena.
Tiina Inel
Asiakkaiden tietoisuus lisääntynyt
Tiinan mukaan asiakkaiden tietoisuus vastuullisista vaatteista on lisääntynyt valtavasti. Aiemmin Tiinaa haastettiin oman vaatteen tuotantoketjusta, mutta nykyään tietoisuuden lisääntymisen myötä Tiinan vaatteita haluavat ostaa nimen omaan kestävästä muodista kiinnostuneet ihmiset. Tarttuvan vaatteet ovat myös laadultaan kestäviä ja asiakaspalautuksia tulee hyvin harvoin. Pienyrittäjän on huomioitava vaatteen malli, jonka tulee olla rento, ajaton ja monelle vartalotyypille sopiva.
Pienyrittäjänä et voi valvoa kaikkea, mutta on tärkeää pyrkiä tekemään mahdollisimman hyvät kumppanivalinnat.
Tiina Inel
Suunnittelu on tarkkaa työtä
Tarttuvan tunnetuin, ja Tiinan oma suosikkikuosi Pesukarhu, suunniteltiin alunperin peitoksi. Tiinan esikoinen syntyi, ja hän halusi suunnitella peiton joka tuottaa äidille hyvää mieltä ja lämmittää vauvaa. Peitot herättivät mielenkiintoa ja asiakkaat toivoivat kuosista myös vaatteita. Pesukarhu on juurikin se kuosi, joka nähtiin Emma-gaalan lavalla!
Tiinan vahvuus on sommittelu, johon hän käyttää paljon aikaa. Jokainen kuosi suunnitellaan ensin tietokoneella pikselimuotoon, ja erityisesti jatkuvat kuosit vaativat työstöä, jotta kuosi istuu vaatteeseen kauniisti. Tarttuvan viimeisimmän malliston kuoseihin päätyivät mm. Tiinan ja Sinain hääkukka Muratti sekä perheen koira Duman.
Kuosin suunnittelu on ongelmanratkaisua. Välillä kuosista joutuu karsimaan pois todella paljon. Jos joku suunnitelma ei heti onnistu, pitää miettiä, miten sen saa esteettisesti näyttämään kauniilta. Testaan ajatuksia muilla, mutta lopullinen päätös on tehtävä itse. Kun jakaa omia ideoita, syventää myös omaa ajatteluaan.
Tiina Inel

Tiinalla on paljon kokemusta yrittäjyydestä, ja lopuksi onkin hyvää jakaa hänen tärkeimmät vinkkinsä aloittelevalle yrittäjälle:
Verkostoidu ja ole avoin, sillä yksin et pärjää. Kilpailun sijaan samalla alalla olevat kollegat ovat työyhteisösi – ei kannata tehdä kenenkään matkaa kivikkoisemmaksi. Tärkeää on myös markkinointi, se on oikeastaan tärkein osuus tässä yrittämisessä.
Tiina Inel
Haluatko kuulla lisää? Seuraa Tarttuva Designin kanavia!
Verkkosivut: www.tarttuva.com
Instagram: https://instagram.com/tarttuvadesign/
Facebook: https://www.facebook.com/TARTTUVAdesign
Tarinat

Yrittäjyyden matkalla: Antonin ja Ozanin tarina Stuttgartista
HUBS lähetti jälleen 10 innokasta TAMKin opiskelijaa Entrepreneurship Experience 2023 -ohjelmaan. Lue, miten bootcamp eteni hieman tavallisuudesta poikkeavin tavoin!

Joskus yritysidean takana on oma turhautuminen
Kasvatustieteen maisteri Ella on vasta perustanut perehdytyspalveluja tarjoavan yrityksensä, Reilumpaa työelämää. Lue Ellan tarina!

Teekkarista startup-yrittäjäksi – tai jotain siltä väliltä
Pyry ja Smårt-tiimi osallistuivat HUBSin Yrityshautomo -kurssille, jossa he laittoivat ideansa koetukselle. Lue heidän tarinansa!