HUBS Apurahalla Slushiin
HUBSin 10 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja Be good, Do good -periaatteemme hengessä jaoimme vuonna 2022 viisi apurahaa opiskelun ohella toteutettavan yrittäjyyden edistämiseksi. Yksi apurahan saajista oli monialainen Brightlife Oy, joka haluaa tehdä mielenterveyshoidosta tehokkaampaa ja tavoittavampaa. Apurahan tuella mahdollistui osallistuminen Slushiin marraskuussa 2022 – lue millainen kokemus oli.
Tiimin matka Slushiin 2022
Osallistuimme vuoden 2022 Slush tapahtumaan koko Brightlife tiimin voimin. Tapahtuma tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua, kohdata alan johtavia tekijöitä ja päästä kuulemaan menestyneiden yrittäjien puheenvuoroja. Tavoitteemme tapahtumalta oli tavata sijoittajia, löytää kumppaneita tietotekniikkaan ja liiketoimintaan, sekä päästä nauttimaan yhdestä Euroopan johtavan kasvuyritystapahtuman tunnelmasta.
Elämyksiä ja oman tarinan jakamista
Joulukuussa järjestetty Slush keräsi yhteen 12 000 kävijää, joihin lukeutui lähes 5000 startup yrittäjää ja 2500 sijoittajaa. Kaksi päivää kestäneen päätapahtuman lisäksi eripuolilla Helsinkiä järjestetään Slushin ”side event”- tapahtumia, joihin pääsee osallistumaan oman mielenkiinnon mukaan. Brightlifen tiimi sai mahdollisuuden käydä näistä muutamassa kertomassa tähänastisesta matkastamme.
Tapahtuma-alue oli näyttävä. Messuhalliin oli kokoontunut innovatiivisia yrityksiä ympäri maailmaa ja erilaiset tilat oli jaettu omiin sektoreihin mielenkiintoisilla sisustuselementeillä. Esiintymislavoja oli ripoteltu ympäri tapahtuma-aluetta ja jokaisella lavalla oli oma ”teemansa”. Lavoilla riitti puheita läpi tapahtuman erilaisista aiheista, joita pääsi kuuntelemaan oman kiinnostuksena mukaan.
Uusia kontakteja ahkeralla verkostoitumisella
Pääasiallinen syy tapahtumaan osallistumiselle oli tavata aikaisen vaiheen pääomasijoittajia. Slush on erinomainen tapa verkostoitua uusien ihmisten kanssa, joten pyrimme ottamaan tapahtumasta kaiken mahdollisen irti. Kävimme reilussa parissa kymmenessä tapaamisessa kahden päivän sisällä, mikä luonnollisesti on haastavaa henkisesti, mutta vastaavanlaisia mahdollisuuksia ei vuodessa liian montaa tule.
Uusia yhteistyökumppaneita
Rahoitusmaailman kontaktien lisäksi löysimme palveluntarjoajia tuotekehityksemme avuksi näytteilleasettajien joukosta. Yhteistyön aloittaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa, kun tarpeista ja tuotteesta pääsee juttelemaan saman tien, eikä tarvitse soittaa tai varata demoa ensin.
Hetket, jolloin ei ollut sovittuna tapaamista täyttyivät mukavasti paneelikeskusteluja ja pitchaus kilpailuja seuraillen. Suosittelen startup maailmasta kiinnostuneille osallistumaan tapahtumaan kävijänä tai vapaaehtoisena, sillä ilmapiiri tapahtumassa oli innostava ja mukaansatempaava. Vastaavaa on hankala löytää Suomesta!
Neuvottelutaitoja ja inspiraatiota
Tapahtumaa jälkeenpäin miettien, toi se arvokasta kokemusta tiukoista neuvottelutilanteista, inspiraatiota muilta nerokkailta yrityksiltä ja näkökulmaa siihen, kuinka kovaa kilpailu maailman mittakaavassa on. Osallistumisemme mahdollisti HUBSin, SPARK Finlandin ja TRE.ES tuki.
Yhteistyökumppaneidemme avulla pääsimme kertomaan yrityksestämme ihmisille ympäri maailmaa. Saimme nipun mahtavia kontakteja, joita tulemme hyödyntämään tulevaisuudessa liiketoiminnan kehityksessä, rahoitustarpeissa ja tuotekehityksen yhteydessä. Vuosi 2023 tulee olemaan Brightlifen tähänastisen toiminnan tärkein vuosi, joten se pitää sisällään kovia odotuksia.
Tarinan kirjoitti Elias Palpatzis, Brightlifen Co-Founder.
Jos haluat lukea, kuinka Brightlifen matka on jatkunut, tutustu heidän verkkosivustoonsa tästä linkistä.
Seuraa Brightlifen matkaa somessa!
Tarinat
Hyppy kiertotalouden maailmaan – kokemukseni Sprint Innovation Festivalista
Opiskelijamme Ibtehaz jakaa nyt kokemuksensa kiertotalouden tutkimisesta ja jakaa parhaat vinkkinsä Sprintiin osallistujille!
Suojattu: Kestävyyteen liittyvän osaamisen vahvistaminen osaamismerkein
Miten HUBSin valmentaja Sanna on kasvattanut kestävyysosaamistaan osaamismerkkien avulla? Tutustu Sannan tarinaan ja oppeihin!
Missiona helposti saatavilla oleva mielen hyvinvoinnin palvelu opiskelijoille
Olivia ja Ronja perustivat Stigma-palvelun, joka tarjoaa vertais- ja ammattilaistukea mielen hyvinvoinnin tukemiseen. Tutustu siihen, miten HUBS Yritushautomo opetti heitä muuttamaan ideansa ratkaisuksi.